Pythias ja Damon olivat kaksi pythagoralaista filosofia Pythagoraan koulussa Samiosissa. Pythagoraan koulu oli maineikas korkeista hyveistään ja jäsentensä vahvuudesta, eettisestä ja sydämen, mielen sekä hengen erityisesti.

Tuli päivä, jona heitä koeteltiin enemmän kuin koskaan.

Eräänä päivänä Pythias-nimistä pythagoralaista syytettiin väärästi salaliiton juonimisesta Syrakusan kuningas Dionysius I:tä vastaan. Pythiasta luultiin väärästi juonittelijaksi, ja hänet tuotiin hoviin suuren kuninkaan eteen.

Outoa kyllä, Pythias ei yrittänyt vakuuttaa kuningasta siitä, ettei hän juoninut. Hän tiesi sen oleva lähes mahdotonta, joten hän hyväksyi kohtalonsa. Tietäen että hän tulisi kuolemaan, hänellä oli viimeinen pyyntö; Pythias aneli kuningasta antamaan hänelle hieman aikaa ennen viimeistä tuomiotaan, jotta hän voisi hoitaa asiansa elämässään vaimonsa ja lastensa kanssa ennen matkaansa kohti kuolemaa.

Syrakusan kuningas Dionysius I, joka oli kuullut vain vähän pythagoralaisten ystävyysetiikasta, tiesi että pythagoralaiset pitivät ystävyyttä pyhänä. Hän halusi nähdä, miten nämä käyttäytyisivät; joten kuningas antoi Pythiaalle aikaa, mutta ehdolla ettei hän pakenisi: hänen ylin ja elinikäinen ystävänsä Damon jäisi panttivangiksi ja jos Pythias ei palaisi hoidettuaan asiansa, Damon telotettaisiin Pythiaan sijaan.

Tietäen heidän ystävyydestään, kuningas tiesi että Pythiaan omatunto velvoittaisi hänet palaamaan.

Sillä Damon oli viaton, se olisi suuri rangaistus Pythiaalle, joka menettäisi parhaan ystävänsä. Viaton mies maksaisi hengellään.

Damon rakasti Pythiasta ja luotti ystäväänsä niin paljon, että hän suostui antamaan itsenä jotta hänen ystävänsä voisi hyvästellä perheensä ennen viimeistä matkaansa, ilman että hän yrittäisi karata. Hän antaisi itsensä omasta tahdostaan panttivangiksi Syrakusan Dionysiukselle, uskoen täysin ystävänsä viattomuuteen. Hän rakasti Pythiasta niin paljon, että halusi antaa hänelle hieman aikaa, omalla elämällään.

Vaikka maailma kehotti häntä kieltäytymään, ja piti häntä hulluna koska hän edes harkitsi tätä, ja Pythiasta syyllisenä joka tulisi poistumaan, hän päätti pysyä ystävyydessään. Hän tunsi Pythiaan hyvin, ja tiesi ettei hän koskaan juonisi kuningasta vastaan.

Päiviä kului Damonin ollessa vankina, ja Pythias ei ollut tulossa takaisin. Päivä toisensa jälkeen kului, ja kuningas Dionysius oli menettämässä kärsivällisyytensä.

Damon oli lukittuna synkässä ja pimeässä sellissä rikoksesta, jota hän ei tehnyt, halukas maksamaan hinnan ystävänsä puolesta. Lopulta Syrakusan kuningas menetti kärsivällisyytensä: hän aikoi viedä Damonin teloitettavaksi.

"Tuokaa hänet luokseni!", huusi kuningas, ja vartijat repivät Damonin sellin pimeydestä, joka hitaasti vei Damonin mielenterveyttä. Mutta kertaakaan hän ei ajatellut, että Pythias ei tulisi, vaikka karut päivät ilman hänen saapumistaan kuluivat.

"Ystäväsi on jättänyt sinut, nyt maksat hengelläsi hänen rikkomuksestaa", kuningas sanoi Damonille. "Mikä häpeä kuolla viattomana, mutta kuinka naivimpi olitkaan kun uhrasit elämäsi tämän niin sanotun ystäväsi tähden!"

Damon vastasi välittömästi: "Rakastan ystävääni niin paljon, että maksan tämän hinnan iloiten, jotta hän voi elää sijastani: ottakaa henkeni ja antakaa ystäväni olla vapaa ja elää!"

Vastaus järkytti kuningasta ja hän kysyi Damonilta: "Hyväksyn pyyntösi. Olet niin halukas luopumaan elämästäsi, vaikka olet viaton, ystäväsi tähden joka on syyllinen ja hylännyt sinut? Miksi? Mikä hulluus saa sinut antamaan elämäsi hänen vuokseen?"

"Mutta hän on ystäväni!", Damon sanoi, johon kuningas - peittäen ällistyksensä - vastasi: "Vai niin. Viekää hänet teloitettavaksi!"

Kun vartijat veivät Damonia teloituspaikkaan, hän ylisti Zeusta tilaisuudesta pelastaa ystävänsä uhraamalla oma elämänsä. "Oi Zeus, kiitos kun annat minun siunata todellinen ystäväni Pythias tällä tavalla. Olkoon nimesi siunattu kaikissa maailmoissa ja korkeimmalla kunnialla! Kiitos tästä tilaisuudesta todistaa ystävyyteni ja päästä Jumalten luo! Kiitos tilaisuudesta kuolla ja pelastaa ystäväni omalla kuolemallani!"

Kun kuningas ja vartijat kuulivat tämän, he olivat hämmästyneitä. He ajattelivat itsekseen "Tämä se on hullun ja mielipuolen määritelmä!"

Ennen pitkää Damon sidottiin puiseen telineeseen teloitusta varten. Vartijat katsoivat kuningas Dionysiusta hämillään. "Kuninkaamme, olemme valmiit teloittamaan hänet. Anna meille vain käsky!", sanoivat vartijat.

"Odottakaa", vastasi kuningas pohdiskellen. "Annetaan hänelle aikaa, jotta hän voi nähdä auringon. Mutta sinulle Damon, minulla on kysymys. Kuten näet, syyllistä ystävääsi ei näy missään. Etkö pelkää kuolemaa?" "En", vastasi Damon. "Olen vain kiitollinen, että minulla oli tilaisuus tehdä tämä suuri teko ystävälleni. Nyt, teloittakaa minut nopeasti ja päästäkää hänet rikoksestaan!"

Vastaus järkytti kuningasta. Sitten kuningas kysyi uudelleen: "Etkö arvosta elämääsi ollenkaan? Oletko hölmö, sillä kuolet epärehellisen miehen puolesta, joka on hylännyt sinut?"

Damon vastasi: "Älkää puhuko valheita ystävästäni, suuri kuningas. Olkaa hyvä ja teloittakaa minut nopeasti!"

"Niin tapahtukoon, Damon, sillä sinä olet todellakin hullu", sanoi kuningas.

Jonkin aikaa kului, ja vartijoiden teroitetut miekat olivat valmiina. Damon viimein asetettiin teloitettavaksi, valmiina päättämään elämänsä. Kaikki odottivat nähdäkseen teloituksen.

Mutta etäältä kuului ääni: "Damon, Damon, olen täällä, Damon! Päästäkää hänet! Olen täällä!" Ääni oli Pythiaan, joka juoksi kohti teloituspaikaa niin nopeasti kuin kykeni. "Ottakaa henkeni, älkää hänen! Päästäkää hänet", Pythias huusi keuhkojensa pohjasta.

Vartijat käänsivät päänsä ja näkivät miehen, melkein hulluuden tilassa, juoksevan kohti teloituspaikkaa märkänä päästä varpaisiin. Pythias kaatui polvilleen kuningas Dionysiuksen eteen ja sanoi "Hyvä kuninkaani, vapauttakaa ystäväni, ja ottakaa henkeni niin kuin pitää! Olen syyllinen, antkaa minun ottaa hänen paikkansa!", näin Pythias sanoi, vaikka hän tiesi olevansa syytön.

"Myönnän syyllisyyteni, ottakaa hänet pois telineeltä ja laittakaa minut hänen tilalleen, ja tappakaa minut nopeasti ja säästäkää hänen henkensä, vapauttakaa hänet, hän on viaton!"

Kuningas katsoi Pythiaan vaatteisiin ja sanoi: "Sinäkin siis näytät olevan hullu kuten hän. Miksi vaatteesi ovat märät, olet täällä ilman sandaaleja ja tunikasi on revennyt?" Pythias vastasi: "Olin haaksirikossa lähellä Syrakusaa, ja sitten minun oli uitava ja juostava tänne jotta ehtisin teloitukseeni, kuninkaani."

Kuningas pohti muutaman sekunnin, ja sitten sanoi kovaan ääneen: "Vapauttakaa Damon ja pankaa Pythias hänen tilalleen. Jatkakaa jo teloitusta. Meillä ei ole koko päivää aikaa! Mutta ensin, antakaa heidän sanoa viimeiset sanansa toisilleen."

"EI!!!" Damon huusi, kun hänet vapautettiin. "Sitokaa minut takaisin! Minä kuolen tänään!"

Kuningas nyökkäsi vartijat vapauttamaan Damonin kahleista, ja Damon, joka oli pökerryksissä vankilan päivistään, juoksi kohti Pythiasta, joka oli vapaa, ja sanoi: "Veljeni ja ystäväni, ikävöin sinua niin paljon, kiitos kun tulit mutta sinun ei olisi pitänyt koskaan tulla! Sinun olisi pitänyt tietää, että olen hyväksynyt tulla tapetuksi. Sinun olisi pitänyt paeta kauas täältä!"

Pythias vastasi hänelle vihaisesti: "Ei, sinä tarvitset pidempiä päiviä, ja vaikka olen viaton, kuolen vuoksesi, jotta voit palta perheesi luo, sinullakin on perhe! En oinut näitä loputtomia maileja haaksirikosta vain nähdäkseni kuolemasi, vaan jotta voisin kuolla sijastasi! En kuuntele vastalauseita! Vartijat, ottakaa minut nyt, älkääkä häntä!"

Katsoessaan tätä kuningas nosti kätensä vartijoille pysähtymisen merkiksi. Kuningas halusi nähdä koko tapahtuman, kun kaksi ystävää riiteli siitä, kumpi heistä lopulta kuolisi.

Mitä enemmän heille annettiin aikaa, sitä enemmän kumpikin keksi eri syitä ja perusteita miksi hänet tulisi teloittaa toisen sijaan, vihaisena ja tuskaisena. Kumpikin jatkuvasti yritti vakuuttaa kuninkaan teloittamaan itsenä ystävänsä sijaan. Kumpikin puhui myös vartijoille, yrittäen vedota kunikaaseen heidän kauttaan.

"RIITTÄÄ!" sanoi kuningas. Ja kumpikin heistä lopetti välittömästi. Damon ja Pythias katsoivat kuningasta hämillään, ikään kuin he olisivat unohtaneet tämän olemassaolon. "Olen päättänyt, mitä teen teille molemmille", kuningas sanoi pysähtyen. Damon ja Pythias katsoivat kuningasta, luulleen että heidät molemmat teloitetaan aiheuttamansa kohtauksen takia.

"Päätökseni on", jatkoi kuningas, "että vapautan teidät molemmat. Vapautan teidät, koska en ole koskaan ennen nähnyt tämän kaltaista ystävyyttä, mutta vain yhdellä ehdolla!"

"Mikä on ehto, kuningas Dionysius?" kysyi Damon, ja Pythias näytti yhtä hämmentyneeltä.

"Ehto on se, että annatte minun tulla ystäväksenne, sillä tällaisessa ystävyydessä näen Jumalten työn ja olen suuresti nöyrtynyt!"

Damon sekä Pythias kumpikin kieltäytyivät, sillä he olivat jo parhaat ystävykset. Pythias jatkoi: "Kenenkään muun hyväksyminen ystävyyteemme pilaisi ystävyytemme, herrani, joten nyt saatat haluta tappaa meidät molemmat torjumisestasi ja me ymmärrämme sen. Olemme pythagoralaisia, joten emme voi tehdä tätä hänelle, joka ei ole yksi meistä", sanoi Pythias.

Mietittyään tätä kuningas vastasi: "En pysty katkaisemaan ystävyyttä, jonka Jumalat ovat näin luoneet! Olette molemmat vapaita lähtemään. Ja muistakoot kaikki, tuomarit ja valamiehet, kaikki vartijani, että tänään he ovat nähneet Jumalten käsissä olevan ystävyyden todellisen ihmeen! Olette määritelleet ystävyyden tuleviksi aioneiksi! Olette vapaita, molemmat! Ja kertokaa minulle, mistä löydän mestarinne Pythagoraan, jotta minustakin voisi tulla hänen nöyrä oppilaansa!"