Kauneus on salaperäinen käsite. Maailmassamme tunnistamme kauniita ihmisiä, kauniita taideteoksia; kauneus ilmenee tyrmäävällä voimalla ja vetää huomiomme.

Astarten identiteetti antiikin Kreikassa oli Afrodite; rakkauden ja kauneuden Kuningatar. Mytologiassa hänen kauneutensa tyrmistytti kaikkia olentoja, Jumalia, armeijoita ja kokonaisia kansakuntia, jotka kaikki kuolivat ja taistelivat pelkästä tarpeesta nähdä hänet edes hetken ajan.

Platon läpäisi tämän salaperäisen voiman taakse. Suuri opettaja Platon mainitsi näin: "Kaunista on se, mikä on mitattua, harmonista ja sopusuhtaista."

Viimeisessä muodossaan kauneus edustaa monia yhdistettyjä hyveitä, jotka ovat tasapainossa, sopusuhtaisia ja liitossa.

Kaunius sielu olkoon siis se, joka on korjattu, joka on harmooninen, joka on teoissa, käytöksessä ja etiikassa sopusuhtainen. Samoin kuin ruumis, joka voidaan veistää pois epäjärjestyksen tilasta, niin voidaan sielun kauneus tuoda esiin soveltamalla Afroditen hyveitä.

Platon, kun häneltä kysyttiin, osoitti Taivaisiin ja sanoi: "Taivaalliset valtakunnat ovat täynnä Suuren Jumalan kauneutta. Siellä mikään ei ole epäharmoonista, mikään ei ole mittaamatonta, mikään ei ole suhteetonta."

Aineellisessa maailmassa, Jumalaisen ilmentyminä, edellä mainittu olemassaolon tila on kaukana meistä, mutta silti saavutettavissa; meidän on pyrittävä tulemaan kauniiksi - ei vain ulkoisesti, vaan ennen kaikkea sisäisessä maailmassamme.

Kaunis sielu syntyy puhtaasta, järjestyneestä ja sopusuhtaisesta mielestä kasvavan tietoisuuden virtaan.

Tätä kaikkea ajatellen oppilas kysyi Afroditelta: "Suuri Jumalatar, olette niin kaunis, että tämä kauneus aiheuttaa minussa syvää kunnioitusta, ihailua ja jopa kauhua!"

Rouva Afrodite vastasi: "Muistutan sinua, että Lucifer on aina ollut kaikista kaunein koko Taivaassa, kuten minä, lähinpänä kosmiseen Lähteeseen. Löydä tämän lausuman tarkoitus, ja Kauneuden hyve paljastaa itsensä edessäsi."