Vuosina 2001-2002 panostin opiskeluun, koska Isä Saatana halusi minun tekevän niin. Rahasta oli pulaa, mutta Isä Saatana huolehti kaikista välttämättömistä tarpeistani.
Kuntoklubilla, jossa työskentelin, oli eräs nainen, joka oli jäsen. Hän tarjoutui viemään minut kauppaan ja ostamaan minulle kengät. Kengät, joita käytin, olivat lievästi sanottuna rikki. Minulla oli huonot jalat, ja vanhat kengät olivat mukavat. Ongelma oli se, että tämä nainen oli syvällä kristinuskossa. Hän käännytti lakkaamatta. Hän tiesi, etten ollut kiinnostunut hänen uskonnostaan, ja käskin häntä olemaan rukoilematta puolestani, koskaan. Olen ystävällinen ihmisille ja ulospäin suuntautunut, ja hän ja minä olimme olleet ystävällisiä toisillemme.
Aloin ajatella, että tämä alkaa olla liian ystävällistä. Hän on liian kristitty ja puhuu muille kirkossa käymisestä ja muuhun kristilliseen toimintaan osallistumisesta. Muistin, mitä Isä Saatana totesi Al Jilwahissa siitä, ettei hän salli ystävällistä kanssakäymistä kristittyjen ja häntä vastaan olevien ihmisten kanssa. Lisäksi olen toistuvasti nähnyt ja lukenut vakavista ongelmista aina, kun joku meistä on tekemisissä kristittyjen kanssa.
Rakastan Isä Saatanaa enemmän kuin mitään muuta, enkä missään tapauksessa tee mitään hänen toiveitaan vastaan. Sanoin itselleni: EI, juuri siinä. En välitä, vaikka kengissäni olisi reikiä. En välitä edes siitä, vaikka olisin paljain jaloin, en mene Saatanaa vastaan.
Useita tunteja myöhemmin samana iltana löysin upouuden kenkälaatikon. Sisällä oli hienoin pari urheilukenkiä, erittäin kalliit ja juuri minun kokoiset. Laitoin kengät jalkaan ja ne sopivat täydellisesti. Kiitin Isä Saatanaa kengistä. En tiedä, mistä kengät tulivat, sillä niitä ei ollut siellä aiemmin. Olen nähnyt Isä Saatanan ihmeitä ennenkin.
ELÄKÖÖN SAATANA!!!
-Ylipapitar Maxine Dietrich
© Copyright 2002, Joy of Satan Ministries;
Library of Congress Number: 12-16457
