"Otin omaksi näkemyksekseni", hän kirjoitti, "että kristillinen oppi ja sen kansalle antama elämäntapa oli koko pahan perussyy ja että se toimi ainoastaan välineenä, jolla juutalainen sai maailman herruuden, jonka Jehova oli hänelle suonut... Esimerkiksi Versaillesin diktaatti allekirjoitettiin 28. kesäkuuta 1919, arkkiherttuaparin murhan viidentenä vuosipäivänä Sarajevossa. Tuolloin en epäillyt päivämäärien samansuuntaisuutta, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, että kabbalistiset uskomukset olisivat määrittäneet ne. Vielä vähemmän tajusin, että arkkiherttuaparin murha oli ollut vapaamuurareiden maailmanveljeskunnan pitkään suunnittelema, jotta Jehovan vuonna 1914 voitaisiin käynnistää maailmansota, josta Ranskan Pariisissa sijaitseva Suur-Orientin loosi oli päättänyt ja jota Rooma oli edistänyt."
--Kenraali Erich Ludendorff
Nämä paljastukset kohottivat häntä, sillä ne todistivat sen, minkä hän oli aina sydämessään uskonut - että Saksa ei ollut hävinnyt sotaa reilussa taistelussa, vaan sen olivat voittaneet kansainvälinen juutalaisuus, vapaamuurarius ja Rooman kirkon salaliitot.
--Kirjasta 'The Reich Marshal: A Biography of Hermann Goering, kirjoittanut Leonard Mosley © 1974.
"Jos katolinen kristitty on vakuuttunut siitä, että paavi on erehtymätön kaikissa uskonnollisissa ja eettisissä kysymyksissä, niin me kansallissosialistit julistamme samalla kiihkeällä vakaumuksella, että myös meille Führer on ehdottoman erehtymätön kaikissa poliittisissa ja muissa kysymyksissä."
--Hermann Göring
The Face of the Third Reich: Portraits of the Nazi Leadership by Joachim C. Fest © 1970; saksan kielestä kääntänyt Michael Bullock, sivu 114.
Seuraava on otettu kirjasta: ""The Third Reich in Power", Richard J. Evans © 2005.
"Pääsiäissanomassaan, joka oli kirjoitettu 19. maaliskuuta 1935, Münsterin piispa Clemens von Galen hyökkäsi kiivaasti Rosenbergin kirjaa vastaan. 'Saksassa on taas pakanoita', hän totesi hälyttyneenä ja arvosteli Rosenbergin ajatusta rotusielusta." "Galen kirjoitti henkilökohtaisesti Hitlerille valittaen johtavien natsien, kuten Baldur von Schirachin, hyökkäyksistä papistoa vastaan. Kompromissia ei selvästikään ollut ilmassa. Kiristämällä ruuvia kirkkoa kohtaan Himmler ja Gestapo alkoivat nyt ottaa käyttöön kovempia toimenpiteitä katolisia maallikkojärjestöjä ja -laitoksia vastaan, rajoittamalla julkisia kokouksia, sensuroimalla jäljellä olevat katoliset sanoma- ja aikakauslehdet ja kieltämällä tietyt numerot sekä asettamalla todistettuja natseja katolisen lehdistön päätoimittajiksi."
"Marraskuun 4. päivänä [alueellinen opetusministeri] pahensi tilannetta huomattavasti kieltämällä uusien koulurakennusten uskonnollisen vihkimisen ja määräämällä poistamaan uskonnolliset symbolit, kuten krusifiksit (ja Lutherin muotokuvat), kaikista valtion, kuntien ja seurakuntien rakennuksista, myös kouluista."
"Jo siitä lähtien, jo ennen kuin konkordaatti oli ratifioitu, kardinaali Pacelli, Vatikaanin valtiosihteeri Roomassa, oli lähettänyt Saksan hallitukselle tasaista virtaa pitkiä ja olosuhteisiin nähden yksityiskohtaisia valituksia tällaisista rikkomuksista, joissa lueteltiin satoja tapauksia, joissa ruskeapaidat olivat sulkeneet katolisia maallikkojärjestöjä, takavarikoineet rahaa ja varusteita, harjoittaneet kristinuskon vastaista propagandaa, kieltäneet katolisia julkaisuja ja paljon muuta. Katolisia pappeja estettiin tässä taistelussa, he leimasivat hakaristin julkisesti "paholaisen ristiksi".
"Valtakunnan teatterikamari alkoi vuodesta 1935 lähtien kieltää kirkon sponsoroimia musiikki- ja myös teatteritapahtumia väittäen, että ne kilpailivat taloudellisesti ja ideologisesti natsien sponsoroimien konserttien ja näytelmien kanssa. Vuoteen 1937 mennessä se kielsi jo Jeesuksen syntymänäytelmät."
"Goebbelsin aloitettua kampanjansa kirkon taloudellista korruptiota vastaan Berliinin ja Rooman välisen viestinnän sävy terävöityi huomattavasti. Suhteet näyttivät ajautuvan avoimeen vihamielisyyteen. Vatikaani valitti, että kirkolliset jumalanpalvelukset ja saarnat Saksassa olivat nyt viranomaisten jatkuvan valvonnan kohteena..." "Asiat kärjistyivät, kun kiihtyvästä konfliktista huolestunut saksalaisten johtavien piispojen ja kardinaalien valtuuskunta, johon kuuluivat Bertram, Faulhaber ja Galen, matkusti tammikuussa 1937 Roomaan tuomitsemaan natsit konkordaatin rikkomisesta."
"Saksaksi kirjoitettu ja otsikoitu Mit brennen Sorge, 'palavalla huolella', siinä tuomittiin 'viha' ja 'herjaus', jota natsit vuodattivat kirkon päälle."
"Heidän horjuttaakseen, jatkoi ensyklika kuitenkin, Saksan hallitus, kävi 'tuhoavaa taistelua' kirkkoa vastaan:
Sekä näkyvillä että piilotetuilla pakkotoimenpiteillä, pelottelulla, taloudellisten, ammatillisten, kansalais- ja muiden haittojen uhkaamisella, katolilaisten ja erityisesti tiettyjen katolisten virkamiesluokkien opilliseen uskollisuuteen kohdistetaan painostusta, joka on yhtä laitonta kuin epäinhimillistä."
"Vuodesta 1936 lähtien uusilla valtuuksillaan Saksan poliisin päällikkönä varustautuneena Himmler kiihdytti nyt kirkon vastaista kampanjaa. Yhdessä apulaisjohtajansa Reinhard Heydrichin kanssa hän sijoitti salaisia agentteja kirkollisiin järjestöihin ja kiihdytti kirkonmiesten poliisikiusaamista. Hiippakuntien lehdistöä tukahdutettiin entisestään, pyhiinvaelluksia ja kulkueita rajoitettiin, ja jopa katolinen avioliittoneuvonta ja vanhemmuuskurssit kiellettiin, koska ne eivät välittäneet kansallissosialistista näkemystä näistä asioista."
"Vuoteen 1938 mennessä suurin osa katolisista nuorisoryhmistä oli suljettu sillä perusteella, että ne avustivat 'valtiolle vihamielisten kirjoitusten' levittämisessä. Vuonna 1938 kiellettiin myös Katholische Aktion, jonka johtajien väitettiin Saksassa pitäneen yhteyttä prelaatti Kaasiin, Keskustapuolueen entiseen johtajaan. Baijerissa ja Saksissa leikattiin kirkon valtionavustuksia, ja luostarit lakkautettiin ja niiden omaisuus takavarikoitiin. ’Poliittisten’ pappien kotietsinnät ja pidätykset lisääntyivät jyrkästi, ja tuomioistuimen käsiteltäväksi tuli jatkuvasti paljon julkisuutta saaneita tapauksia, joissa oli kyse ’saarnatuolin väärinkäytöstä’."
Myös valtakunnan propagandaministeri Goebbels teki osansa. Hän tehosti ensyklikan jälkeen julkisuuskampanjaa katolisia pappeja koskevia väitettyjä seksiskandaaleja vastaan, joka oli alkanut jo vuoden 1935 puolivälissä. Viisitoista munkkia tuotiin marraskuussa 1935 oikeuteen homoseksuaalisuutta koskevan lain vastaisista rikoksista Länsi-Saksassa sijaitsevassa mielisairaiden hoitokodissa. He saivat ankarat vankeustuomiot ja loputtomasti huomiota lehdistössä. Pian muitakin pappeja syytettiin alaikäisiin kohdistuneista väitetyistä seksuaalirikoksista katolisissa lastenkodeissa ja vastaavissa laitoksissa. Toukokuuhun 1936 mennessä lehdistö uutisoi Koblenzissa käytävästä oikeudenkäynnistä, jossa yli 200 fransiskaanipappia syytettiin vastaavista rikoksista."
"Lehdistö keskittyi pederastiasyytöksiin ja väitti, että luostarit olivat 'vastenmielisen epidemian kasvualustoja', jotka oli kitkettävä. Huhtikuuhun 1937 mennessä yli tuhannen papin, munkin ja veljeksen kerrottiin odottavan oikeudenkäyntiä tällaisten syytteiden perusteella."
"...vaativat katoliselta kirkolta 'naamiota pois', enemmän kuin vihjaillen, että homoseksuaalisuus ja pedofilia olivat epidemia koko kirkossa, eivätkä läheskään yksittäisiä tapauksia."
"Erityisen loukkaavaa, julisti lehdistö, oli se, että kirkko seisoi syytettyjen takana ja kohteli heitä marttyyreina. Kun oikeudenkäyntejä seurasi lisää, propagandaministeriö rakensi tasaisen kampanjan, jonka tarkoituksena oli esittää kirkko seksuaalisesti korruptoituneena ja kelvottomana vastaamaan nuorten kasvatuksesta."
"...tällaisia asioita tapahtui vain kirkossa, jossa, kuten väitettiin, ne olivat väistämätön sivutuote kirkon papistolta edellyttämästä selibaatista. Katolinen kirkko oli 'terveessä rotukehossa oleva haava', joka oli poistettava, julistettiin eräässä natsilehden artikkelissa. Kampanja huipentui itse valtakunnan propagandaministerin raivokkaaseen puheeseen, jonka hän piti 20 000 puolueen uskovaiselle kuulijalle ja joka lähetettiin valtakunnallisessa radiossa 28. toukokuuta 1937 ja jossa hän tuomitsi katolilaiset ’kansojen sielun turmelijoiksi ja myrkyttäjiksi’ ja lupasi, että ’tämä seksuaalinen vitsaus on hävitettävä juurineen ja oksineen’.
'Ei Vatikaanin laki hallitse täällä keskuudessamme', hän varoitti kirkkoa, 'vaan Saksan kansan laki'."
"...natsit käynnistivät nyt jatkuvan kampanjan lakkauttaakseen kirkolliset koulut ja korvatakseen ne ei-uskonnollisilla 'yhteisökouluilla', joita tuettiin vanhempien äänillä."
"Jo vuodesta 1936 alkaen kardinaali Bertram oli valittanut suoraan Hitlerille 'ennenkuulumattomasta terrorista', jota harjoitettiin Baijerissa, Württembergissä ja muualla. Hänen vetoomuksensa osui kuuroille korville. Kampanja jatkui. 'Emme halua enää antaa kappalaisen opettaa meitä!' Lasten kerrottiin sanoneen johtavassa natsipäivälehdessä 25. toukokuuta 1937 otsikolla 'Koko koululuokka puolustautuu papin vaatteisiin pukeutunutta seksuaalirikollista vastaan'."
"Kesään 1939 mennessä kaikki Saksan kirkolliset koulut oli muutettu yhteiskouluiksi, ja kaikki kirkkojen ylläpitämät yksityiskoulut oli suljettu ja niiden palveluksessa olleet munkit ja papit erotettu. Pastoreita ja pappeja estettiin yhä useammin opettamasta kansakouluissa. Samaan aikaan uskonnonopetuksen luokkien määrää vähennettiin."
"Samoin opetusministeriö laati suunnitelmia monien yliopistojen teologisten tiedekuntien yhdistämiseksi tai lakkauttamiseksi, ja vuodesta 1939 alkaen Berliinin opetusministeriön määräyksestä vapautuneita teologisia virkoja opettajankoulutuslaitoksissa ei enää täytetty. Muutamilla alueilla, erityisesti Württembergissä, jossa opetusministeri Mergenthaler oli vahvasti kristinuskon vastainen, uskonnonopetus pyrittiin lakkauttamaan ja korvaamaan se natsien maailmankatsomusta käsittelevällä opetuksella. Hallinto ei onnistunut lakkauttamaan uskonnonopetusta kokonaan vuoteen 1939 mennessä, mutta sen pitkän aikavälin aikomukset olivat tuolloin käyneet täysin selviksi.
Katolisen kirkon valta Saksassa, kuten myös sen protestanttisen vastapuolen valta, oli vuoteen 1939 mennessä heikentynyt pahasti. Sitä oli peloteltu ja ahdisteltu, kunnes se alkoi vähentää hallintoa kohtaan esittämäänsä kritiikkiä peläten, että siitä voisi seurata vielä pahempaa. Eräs paikallishallinnon virkamies raportoi vuoden 1937 lopulla laajalle levinneistä vangitsemisuhkauksista, jotka olivat johtaneet "papiston varovaiseen pidättyväisyyteen". Joillakin alueilla Gestapo otti vastuulleen kirkonvastaisen kampanjan ja onnistui nopeasti ajamaan katolisen kirkon pois julkisesta elämästä."
"Roomasta käsin kardinaali Pacelli jatkoi loputtomien valituskirjeiden lähettämistä Saksan hallitukselle, jossa sitä syytettiin jatkuvista konkordaatin rikkomisista. Vaikka Hitler harkitsi sitä syyskuussa 1937, hän kuitenkin lopulta pidättäytyi irtisanoutumasta avoimesti konkordaatista. Vatikaanin vihamielisyyden ja katolisten valtioiden, erityisesti Itävallan, vastalauseiden herättämisen riski ei ollut sen arvoinen 1930-luvun lopun kansainvälisten suhteiden yhä herkemmäksi käyvässä tilanteessa. Yksityisesti ulkoministeriö ei kuitenkaan salannut sitä, että se piti sopimusta "vanhentuneena", koska sen erityisesti koulutusta koskevat määräykset olivat "pohjimmiltaan kansallissosialismin perusperiaatteiden vastaisia". Oli helpompaa edetä vaiheittain ja salaa ja välttää mainitsemasta konkordaattia. Julkisuudessa Hitler vaati edelleen kirkon lojaalisuutta ja huomautti, että se sai edelleen huomattavaa valtion tukea. Pitkällä aikavälillä hän teki kuitenkin yksityisesti selväksi, että kirkko erotettaisiin kokonaan valtiosta, että siltä otettaisiin pois valtionverotulot ja että siitä tulisi puhtaasti vapaaehtoinen elin protestanttisten vastaaviensa ohella. Kuten Rosenberg julisti vuonna 1938, koska nuoret olivat nyt Hitler-nuorten ja natsistetun koulutusjärjestelmän valvonnassa, kirkon ote seurakuntalaisiinsa murtuisi ja katolinen ja tunnustava kirkko katoaisivat kansan elämästä nykyisessä muodossaan. Se oli tunne, josta Hitler itse ei ollut eri mieltä."
"Baldur von Schirach, joka kehotti nuoria vuonna 1934 jättämään katoliset nuorisojärjestöt ja liittymään Hitler-nuoriin, julisti, että Rosenbergin tie on saksalaisen nuorison tie. Heinäkuussa 1935, kun kiista Rosenbergin hyökkäyksistä kirkkoja vastaan oli kiivaimmillaan, eräs puhuja sanoi natsiopiskelijoiden liiton kokouksessa Bernaussa: 'Ihminen on joko natsi tai vannoutunut kristitty'. Kristinusko, hän sanoi, ’edistää rotusiteiden ja kansallisen rotuyhteisön hajottamista... Meidän on torjuttava Vanha ja Uusi testamentti, sillä meille on ratkaisevaa vain natsien aate.’ Meille on vain yksi esimerkki, Adolf Hitler eikä kukaan muu."
"Tällaiset kristinuskon vastaiset ajatukset olivat laajalle levinneet Hitler-nuorten keskuudessa ja muodostivat yhä tärkeämmän osan puolueen ohjelmasta nuorten indoktrinaatiossa. Esimerkiksi Kölnin kansallissosialistisen hyvinvointijärjestön lounasta saavien lasten oli pakko lausua ennen ja jälkeen aterian ruokarukous, jossa kiittäessä Jumalan nimi korvattiin Führerin nimellä. Eräällä Freusbergin koululaisten koulutusleirillä heille kerrottiin, että paavi oli puoliksi juutalainen ja että heidän oli vihattava ’kristinuskon juutalaista, rodullisesti vierasta opetusta’, joka oli ristiriidassa kansallissosialismin kanssa. Kaksitoistavuotiaan Hitler-nuorukaisen äiti löysi hänen taskustaan seuraavan tekstin, kun hän eräänä iltana tuli kotiin; Hitler-nuoret lauloivat laulua myös julkisesti vuoden 1934 Nürnbergin puoluetapahtumassa:
Me olemme iloinen Hitler-nuoriso,
Emme tarvitse mitään kristillistä totuutta
Johtajamme Adolf Hitler, meidän johtajamme
Aina välittäjämme.
Mitä tahansa paavin papit yrittävätkin,
Me olemme Hitlerin lapsia kuolemaamme asti;
Emme seuraa Kristusta, vaan Horst Wesseliä.
Pois suitsukkeet ja pyhän veden astia!
Kuten esi-isiemme pojat menneiltä ajoilta
Me marssimme ja laulamme, lippu korkealla.
En ole kristitty enkä katolilainen,
Kuljen SA:n mukana läpi kaiken.
Ei ristiä he lauloivat, vaan 'hakaristi on lunastus maan päällä'."
"[Tällainen propaganda] levitti myös kiihkeästi antikristillistä etiikkaa, jonka virulenssia ja voimaa ei pidä aliarvioida.
Kun Friedrich Reck-Malleczewen seurasi elokuussa 1936 nuoren Hitlerjugendin jäsenen astuvan müncheniläiseen luokkahuoneeseen, hän havaitsi, kuinka hänen katseensa osui opettajan pulpetin takana roikkuvaan krusifiksiin, kuinka hänen nuoret ja vielä pehmeät kasvonsa hetkessä vääristyivät raivosta, kuinka hän repi tämän symbolin, jolle Saksan katedraalit ja Matteuksen sointuvat etenemisliikkeet on pyhitetty, irti seinästä ja heitti sen ikkunasta kadulle... Huudahduksella: 'Mene sinne makaamaan, senkin likainen juutalainen!'”
"Ja natsijohdossa oli Schirachin lisäksi muitakin suorasanaisesti kristinuskon vastaisia henkilöitä. Erich Ludendorffin 1920-luvun puolivälissä puolustama avoin pakanuus puolueessa ei kadonnut, kun Ludendorff perusti Tannenbergin liiton vuonna 1925 ja erotettiin puolueesta kaksi vuotta myöhemmin. Työväenrintaman johtaja Robert Ley meni vielä pidemmälle kuin Rosenberg halveksimalla kristinuskoa ja hylkäämällä Kristuksen jumaluuden, vaikka hän ei seurannut Rosenbergiä korvaavan uskonnon luomisen tiellä. Johdonmukaisempi pakanallinen hahmo natsieliitissä oli puolueen maatalousasiantuntija Richard Walther Darré, jonka "veren ja maaperän" ideologia teki niin voimakkaan vaikutuksen Heinrich Himmleriin. Darré uskoi, että keskiaikaiset teutonit olivat heikentyneet kristinuskoon kääntymisen vuoksi, jonka hänen mukaansa Etelä-Euroopasta kotoisin olevat latinalaiset olivat tyrkyttäneet heille."
"Kuten eräässä SS-suunnitelmassa sanottiin vuonna 1937: ’Elämme kristinuskon lopullisen vastakkainasettelun aikakautta: 'Me elämme kristinuskon kanssa. SS:n tehtäviin kuuluu antaa Saksan kansalle seuraavien viidenkymmenen vuoden aikana ei-kristillinen ideologinen perusta sen omaan luonteeseen sopivaa elämäntapaa varten’."
"SS-miesten perheet saivat Himmleriltä käskyn olla viettämättä joulua, mutta juhlia juhannusta. Himmlerin oli määrä julistaa 9. kesäkuuta 1942, että kristinusko oli ’suurin vitsaus’."
"Sisäministeriö määräsi, että kirkosta eronneet voisivat julistautua 'deisteiksi' (gottgläubig), ja puolue määräsi, että viranhaltijat eivät saisi samanaikaisesti toimia missään katolisen tai protestanttisen kirkon virassa."
"Tätä prosessia kiihdytti Rudolf Hessin toimiston tarmokkaan ja vahvasti kristinuskon vastaisen johtajan Martin Bormannin ajama kiihtyvä toimenpidesarja, jolla kiellettiin pappeja ja pastoreita osallistumasta puolueen asioihin tai jopa toukokuun 1939 jälkeen kokonaan kuulumasta siihen."
"Oli edelleen niin, että natsipuolue oli katkaisemassa kaikki siteensä järjestäytyneeseen kristinuskoon 1930-luvun loppuun mennessä."
"Ruhrin alueen katolisten työläisten keskuudessa sen sijaan kerrottiin olevan huolissaan siitä, että Hitlerin menestys johtaisi vielä häikäilemättömämpään kampanjaan kirkkoa vastaan."
Trevor Ravenscroftin kirjasta "The Spear of Destiny" © 1973.
[Iso S sanoille Saatanallinen ja Satanismi ovat minun, kunnioituksesta Jumalaamme kohtaan, mutta alkuperäinen teksti on pienellä kirjoitettu].
"Toisin kuin roomalaiskatoliset papit ("pahantahtoiset loiset") ja puritaanipastorit ("alistuvia kuin koirat, jotka hikoilevat hämmennyksestä, kun heille puhutaan"), Hitler kieltäytyi hyväksymästä muinaisten heprealaisten tarinaa millään tavalla myönteisenä merkityksenä ihmislajin pitkässä historiassa."
"Hänen mielestään ei ollut mitään tarvetta arvioida kristinuskon arvoa, koska Nietzsche oli jo tehnyt sen täydellisesti mestarillisessa analyysissään tästä uskonnosta ’orjia, heikkoja ja rotusorron kuivuneita jäänteitä varten!’"
"Heilscher oli myös vastuussa 'tukahduttavan ilman rituaalin' luomisesta, jossa SS:n valitut jäsenet vannoivat peruuttamattoman uskollisuuden valan Saatanallisille voimille. Jos natsit olisivat voittaneet sodan, Heilscheristä olisi saattanut tulla uuden maailmanuskonnon ylipappi, joka olisi korvannut ristin hakaristillä."
"Hitler vihasi Kristusta ja tunsi vain halveksuntaa kaikkia kristillisiä tavoitteita ja ihanteita kohtaan."
[Dietrich Eckart]
"Silti ne, jotka näkivät hänet näennäisesti uppoutuneena Münchenin olutkellareiden iloiseen seurapiiriin, eivät koskaan arvanneet, että tämän armeijan veteraaniupseerin hilpeän julkisivun taakse kätkeytyi vannoutunut Satanisti, mustan magian taitojen ja rituaalien ylivertainen taituri ja okkultistien voimakkaan ja laajalle levinneen piirin - Thule-ryhmän - keskushahmo."
[Sodan jälkeen, kun 'liittoutuneet' olivat ottaneet hänet vangiksi] "Tuomittujen sellien vartijoiden nähden, jotka valvoivat lähinnä myrkkyjen kulkeutumista, joiden avulla heidän suojattinsa saattaisivat kiertää hirsipuita, Wolfram von Sievers polvistui kunnioittavasti, samalla kun Heilscher lausui mustan messun sanat, viimeisen jumalanpalvelusvirren niille pahan voimille, jotka odottivat hänen sieluaan haudan tuolla puolen."
"Eckart etsi aivan toisenlaista oppilasta. Hän väitti Thule-ryhmään kuuluville adeptitovereilleen, että hän oli henkilökohtaisesti saanut eräänlaisen Saatanallisen ilmoituksen siitä, että hänen oli määrä valmistaa antikristuksen astia, Luciferin innoittaman miehen, joka valloittaisi maailman ja johtaisi arjalaisen rodun kunniaan."
Kun Dietrich Eckart makasi kuolemaisillaan vuonna 1923, hän sanoi: "Seuraa Hitleriä! Hän tulee tanssimaan, mutta minä olen se, joka on soittanut sävelet. Minä olen vihkinyt hänet 'Salaiseen oppiin', avannut hänen keskuksensa näkyihin ja antanut hänelle keinot kommunikoida Voimien kanssa. Älkää surko minua: Olen vaikuttanut historiaan enemmän kuin kukaan muu saksalainen."