Kun joku menee tarpeeksi pitkälle rikollisuuden ja korruption paljastamisessa ja vielä pidemmälle yrittäessään tehdä asialle jotain, häntä vastaan hyökätään aina. Natsi-Saksa ei ollut erilainen. Kun otetaan huomioon nykypäivän avoin media, kristinuskon rikoksia ei voida enää piilottaa maailmalta. Näitä kauhistuttavia seksuaalisia hyökkäyksiä lapsia kohtaan on tehty vuosisatojen ajan. Kolmas valtakunta ei suvainnut tätä, ja koska se puuttui kristillisiin kirkkoihin ja niiden lasten hyväksikäyttäjien joukkoon, maailma hyökkäsi sitä vastaan.
Totuus on, että keskitysleireille vangittuja "homoseksuaaleja" ei pidätetty vain siksi, että he olivat homoseksuaaleja. Suurin osa oli poliittisia vankeja, pappeja, pastoreita ja muita kristillisen papiston jäseniä, jotka ahdistelivat ja raiskasivat lapsia, kuten papit, jotka saalistivat alttaripoikia. Vatikaani hyökkäsi natsi-Saksaa vastaan tämän vuoksi. Toisin kuin kommunistinen Neuvostoliitto, Kolmas valtakunta ei todellisuudessa yrittänyt valvoa Saksan kansalaisten yksityistä seksielämää.
Seuraava on otettu kirjasta "Hitler’s Hangman: The Life of Heydrich", Robert Gerwarth © 2011:
"Kommunistien ja juutalaisten lisäksi Heydrichin erityinen viha kohdistui 1930-luvulla katoliseen kirkkoon, ja hän vainosi katolisia pappeja jopa Himmleriä suuremmalla innolla. Kristillinen avioliittoaate olisi lopulta hylättävä moniavioisuuden hyväksi - joka mahdollistaisi useampien arjalaisnaisten hedelmöittämisen - ja rotuun perustuvan käsityksen ihmissuhteista, joka sallisi avioeron hedelmättömille ja rotuun sopimattomille."
"Heydrich ja muut vaikutusvaltaiset kirkonvastaiset kovan linjan kannattajat, kuten Joseph Goebbels, Rudolf Hess ja Martin Bormann, pyrkivät horjuttamaan kirkon asemaa yhdistämällä yksittäiset papit kommunismiin ja pedofiliaan. Pian Baijerin vallankaappauksen jälkeen Heydrich esimerkiksi hyökkäsi kolmea pappia vastaan, jotka olivat ilmaisseet huolensa Dachaun keskitysleirin vankien kohtelusta. Marraskuun lopulla tutkinnan jälkeen he myönsivät levittäneensä hirmutekoja ja heidät pidätettiin. Heidän asunnoissaan tehdyissä kotietsinnöissä löytyi väistämätöntä marxilaista kirjallisuutta ja muita todisteita, jotka yhdistivät heidät kommunismiin, ja kaikki tämä julkistettiin asianmukaisesti. Heydrich käytti tapausta julkisesti maalatakseen kuvan kommunistien soluttautuneesta papistosta ja puolustaakseen poliittisia poliisivoimia, jotka pystyisivät torjumaan tällaista uhkaa."
"Vuonna 1935 natsivaltio järjesti sarjan oikeudenkäyntejä eri katolisten sääntökuntien jäseniä vastaan syyttäen heitä kansainvälisestä rahanpesusta ja moraalittomista - eli homoseksuaalisista ja pedofiilisista - käytännöistä."
"Ulkomaanvaluuttarikosten tutkintaa laajennettiin järjestelmällisesti maaliskuussa 1935; sekä Gestapo että SD osallistuivat voimakkaasti luostareiden etsintöihin ja takavarikoivat asiakirjoja, joita käytettäisiin todisteina myöhemmissä oikeudenkäynneissä. Vuoden 1935 loppuun mennessä noin seitsemänkymmentä pappia oli tuomittu kolmessakymmenessä oikeudenkäynnissä tämän aineiston perusteella. Katolisten pappien ja ritarikuntien jäsenten väitetyistä seksuaalirikoksista oli natsihallinnolle vielä enemmän propagandistista hyötyä. Näissä oikeudenkäynneissä pyrittiin tuhoamaan katolisen kirkon maine, ja ne kohdistuivat ensisijaisesti pappeihin, munkkeihin, maallikkoveljiin ja nunniin, jotka työskentelivät peruskouluissa ja lukioissa. Joseph Goebbelsin samanaikaisesti käynnistämässä lehdistökampanjassa pyrittiin taivuttelemaan vanhempia olemaan altistamatta lapsiaan uskonnollisissa kouluissa todennäköisesti tapahtuvalle seksuaalisen hyväksikäytön riskille. Yksi pahamaineinen ja laajalti julkisuutta saanut oikeudenkäynti vuonna 1936 koski Waldbreitbachin Reinlandin kaupungin fransiskaaneja, joita syytettiin järjestelmällisestä lasten hyväksikäytöstä. Sekä aikuisia että koululaisia rohkaistiin lukemaan räikeitä kertomuksia hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta sekasorrosta, joiden väitettiin olevan fransiskaanien toiminnan ytimessä. Kaiken kaikkiaan homoseksuaalisiksi väitettyjä pappeja ja sääntökunnan jäseniä vastaan käytiin 250 oikeudenkäyntiä, joiden aikana tuomittiin yli 200 katolisen sääntökunnan jäsentä."
"Maaliskuussa 1937 julkaistu paavillinen ensyklika Mit brennender Sorge ('palavalla huolestuneisuudella'), jossa paavi Pius XI ilmaisi syvän huolensa vuoden 1933 kirkkosopimuksen rikkomisesta natsien viranomaisten toimesta."
"Hitler vetäytyi vähitellen kaikesta suorasta osallistumisesta kirkon politiikkaan, ja Heydrichin ja muiden puolueradikaalien toivoma natsihallinnon ja kirkon välisten suhteiden perusteellinen uudelleenjärjestely lykkääntyi sodan jälkeiseen aikaan. Hitler pidättäytyi julkisista kirkonvastaisista lausunnoista ja Himmler määräsi SS:n virallisesti pysymään neutraalina kirkkopolitiikan suhteen, mutta Heydrich jatkoi, oletettavasti Himmlerin siunauksella. Toukokuun 27. päivänä 1937 hän kirjoitti suoraan Hitlerille ja pyysi lupaa pidättää toisinajattelevia pappeja ’valtiovallan säilyttämiseksi’, jos nämä ryhtyisivät poliittisesti aktiivisiksi. Vuotta myöhemmin, kesäkuussa 1938, Heydrich kirjoitti valtakunnankanslian päällikölle Hans Lammersille ja totesi, että Vatikaani oli viime kädessä vastuussa Tšekkoslovakiasta ja Ranskasta lähtevästä saksalaisvastaisesta kiihotuksesta. Hitler kuitenkin vaati edelleen, että 'kirkko-ongelman' ratkaisua oli lykättävä yhä todennäköisemmäksi käyvän kansainvälisen sodan päättymiseen."
Seuraava on otettu kirjasta: "The Third Reich in Power", Richard J. Evans © 2005
Valtakunnan propagandaministeri Goebbelsilla oli myös oma osuutensa. Hän tehosti ensyklikan jälkeen julkisuuskampanjaa katolisia pappeja koskevia väitettyjä seksiskandaaleja vastaan, joka oli alkanut jo vuoden 1935 puolivälissä. Viisitoista munkkia tuotiin marraskuussa 1935 oikeuteen homoseksuaalisuutta koskevan lain vastaisista rikoksista Länsi-Saksassa sijaitsevassa mielisairaiden hoitokodissa. He saivat ankarat vankeustuomiot ja lehdistön loputtomien palstojen huomion. Pian muitakin pappeja syytettiin alaikäisiin kohdistuneista väitetyistä seksuaalirikoksista katolisissa lastenkodeissa ja vastaavissa laitoksissa. Toukokuuhun 1936 mennessä lehdistö uutisoi Koblenzissa käytävästä oikeudenkäynnistä, jossa yli 200 fransiskaanipappia syytettiin vastaavista rikoksista."
"Lehdistö keskittyi pederastiasyytöksiin ja väitti, että luostarit olivat 'vastenmielisen epidemian kasvualustoja', jotka oli kitkettävä. Huhtikuuhun 1937 mennessä yli tuhannen papin, munkin ja veljeksen kerrottiin odottavan oikeudenkäyntiä tällaisten syytteiden perusteella."
"...vaativat katoliselta kirkolta 'naamiota pois', enemmän kuin vihjaillen, että homoseksuaalisuus ja pedofilia olivat epidemia koko kirkossa, eivätkä läheskään yksittäisiä tapauksia."
"Erityisen loukkaavaa, julisti lehdistö, oli se, että kirkko seisoi syytettyjen takana ja kohteli heitä marttyyreina. Kun oikeudenkäyntejä seurasi lisää, propagandaministeriö rakensi tasaisen kampanjan, jonka tarkoituksena oli esittää kirkko seksuaalisesti korruptoituneena ja kelvottomana vastaamaan nuorten kasvatuksesta."
"...tällaisia asioita tapahtui vain kirkossa, jossa, kuten väitettiin, ne olivat väistämätön sivutuote kirkon pappeudelta edellyttämästä selibaatista. Katolinen kirkko oli 'terveessä rotukehossa oleva haava', joka oli poistettava, julistettiin eräässä natsilehden artikkelissa. Kampanja huipentui itse valtakunnan propagandaministerin raivokkaaseen puheeseen, jonka hän piti 20 000 puolueen uskovaiselle ja joka lähetettiin valtakunnallisessa radiossa 28. toukokuuta 1937. Hän tuomitsi katoliset ’kansan sielun turmelijat ja myrkyttäjät’ ja lupasi, että ’tämä seksuaalinen vitsaus on hävitettävä juurineen ja oksineen’.
'Ei Vatikaanin laki hallitse täällä keskuudessamme', hän varoitti kirkkoa, 'vaan Saksan kansan laki'."
"...natsit käynnistivät nyt jatkuvan kampanjan, jonka tarkoituksena oli sulkea kirkolliset koulut ja korvata ne ei-uskonnollisilla 'yhteiskouluilla', joita tuettiin vanhempien äänillä."